sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Inventaario

Tein inventaariota käsityökoreilleni ja -arkulleni, ja löysin viimeistelyä vailla olevia neuleita ison kasan. Mm. vauvan nuttu, muutama kypärämyssy, villasukkia monta paria, kesätoppi, hihatin, vauvan haalari.... olen yrittänyt noita nyt päätellä ja viimeistellä pois ennen uuden työn aloittamista. Päättely vielä onnistuu, mutta tuo vauvan haalari on jäänyt ihan totaalisen kesken enkä ole varman saanko sitä valmiiksi ikinä. Jostain syystä kun en tahdo pystyä jatkamaan työtä joka on seissyt pitkään puikoilla. Lanka on vielä hankalaa purkaa, Novita Palmaa, joten edessä on pahemman luokan probleema. Sitä paitsi, eihän se edes  mahdu enää meidän prinsessalle.

Löysin myös monta villapaitaa ja takkia noista aarrearkuistani. Ajatuksena on ilmeisesti ollut purkaa ne ja käyttää lanka uudelleen. Sekin on oma projektinsa. Luulisi että kotiäidillä on aikaa moisiin, mutta jostain syystä näin ei kuitenkaan ole. Ehkä sitten kun vauva on vähän vielä isompi ja viihty vielä vähän paremmin itsekseen.

1 kommentti:

  1. Ymmärrän hyvin, mulla yksi suurimpia ongelmia on aina ollut viimeistelyt, pingotukset, ja varsinkin lankojen päättelyt :)

    VastaaPoista