sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Purkoosi iski

Olen ollut jonkin aikaa neulomatta, joulutauolla kaiketi. Nyt kun muu perhe lähti pikku kyläilyreissulle, aloin kaivella lankalaattikoani ja käsiin sattui keskeneräin Bling bling - mekko. Tekele jäi lojumaan laatikkon kun en osannut päättää millaisen yläosan mekkoon tekisin. Kääntelin työtä käsissäni hetken, riipaisin puikot irti ja nyt puran koko homman alkutekijöihinsä. Mekko tästä langasta edelleen on tulossa mutta täytyy löytää vähän leveämpi ja mekkomaisempi malli. Ongelmana on se että malleja on niin mahdottomasti tarjolla, menee pää ihan sekaisin eikö osaa valita mitään. No, yritetään kuitenkin.

4 kommenttia:

  1. Hei! Pystyisitköhän auttamaan mua?

    Olen oppinut kutomaan villasukat punomo.fi -sivujen ohjeiden mukaan (http://teeitse.punomo.fi/cat/neulonta/asusteita_vaatteita/sukkaohje.html). Näissä ohjeissa kantapohjan kavennukset aloitetaan nurjalta puolelta.

    Suurimmassa osassa villasukkaohjeita kuitenkin on ohjeistettu kantalapun kerrosten tekemisen jälkeen, että "neulo vielä kerros nurjaa". Näin ollen kantapohjan kavennukset ymmärtääkseni sitten aloitetaan vasta tuota nurjaa kerrosta seuraavalla oikealla puolella? Jos teen näin, niin sitten kavennysten jälkeen lanka jää työssä "väärälle puolelle" eli jos katson sukkaani ikään kuin se olisi jalassani, niin lanka jää nurjalla puolella työn vasemaan reunaan. Miten tästä sitten pitäisi jatkaa sivusilmukoiden poimimista ja neulomista? Ainoa vaihtoehto ymmärtääkseni on, että neulotaan koko kierros nurjalla puolella.

    Pitääkö paikkansa? Eikö kantapään kavennukset siis ilman muuta kannata aloittaa nurjalla kerroksella?

    Jos aloitan oikealla kerroksella ja kavennusten jälkeen neulon poimitut sivusilmukat nurin ja koko kerroksen nurjalta puolelta, niin jatkuuko koko sukka sitten jatkossakin nurjalta puolelta neuloen? Hieman hankalaa, kun teen palmikkosukkaa.

    Kiitos jos voit auttaa!

    VastaaPoista
  2. Kyllä minä aina aloitan nurjalla puolella. Ei sitä sukkaa oikein nurjalta pulelta pysty neulomaan. En juurikaan ohjeiden mukaan ole sukkia tehnyt joten en osaa tarkemmin nyt kommentoida tuota nurjaa kierrosta. Onko sinulla linkkiä nyt tekemääsi ohjeeseen niin voisin vilkaista?

    VastaaPoista
  3. Hei! Kiitos vastauksestasi. Sainkin jo muualta myös vastauksia ja ohje oli se, että oikealta puolelta "virallisesti" pitäisi aloittaa kavennukset ja sitten kun ne on tehty, niin jäljelle jääneillä silmukoilla neulotaan kerros oikeaa, jotta saadaan lanka puikon oikeaan päähän ja pystytään aloittamaan sivusilmukoiden poimiminen ja neulomista voidaan jatkaa ihan entiseen tapaan. Mutta tässä vielä linkki jos haluat kurkata: http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=92374

    VastaaPoista
  4. No hyvä että asia selvisi. :) Kuten sanoin en ole koskaan mistään ohjeesta neulonut vaan 1906 syntyneen mummuni ohjeilla aikanaan aloin sukkia tehdä.

    VastaaPoista