tiistai 23. helmikuuta 2010

Mieli tekis vaan ei ehdi

Nimittäin neuloa paljon enemmänkin, mutta kun ei vain saa aikaiseksi. Vauva nukkuu nykyään päiväunia ihan miten sattuu enkä mä oikein osaa aloittaa uutta työtä jos en saa rauhassa sitä tehdä. Niinpä ei tule aloitettuakaan.

Sain sentään aikaiseksi ihan simppelin helmineulepaidan Novitan ohjeella, kuva yllä. Lankana oli Novitan Saana eli paita tuli suht nopeasti kun sen sai tikuta vitosen ja kutosen puikoilla. Vielä en ole paitaa neitokaisen päälle sovittanut joten en ole saanut vahvistusta pelolleni liian pitkistä  hihoista. Mittasin toki useampaankin otteeseen neulomisen aikana mutta jotenkin näyttävät vain liina pitkiltä. Sama kämmi kävi aiemmin mainitsemaani villahaalaria tehdessä. No, hihansuut vain umpeen ja kiristysnyöriä ranteen kohdalle niin voilá, saamme asuun kuuluvat kiinteät tumput. :D

Nyt on suunnitelmissa villaiset puolipotkarit, ohjetta en ole löytänyt joten pitää kai soveltaa. Siinä en kyllä ole mitenkään hyvä, mutta katellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti